Siirry pääsisältöön

Aineistonhallinta hankkeissa

""

Aineistonhallintasuunnitelma on kaiken perusta 

Aineistonhallintasuunnitelma tehdään aina kun TKI-hankkeessa kerätään tai tuotetaan tutkimus- tai kehittämisaineistoa, vaikkapa haastatteluja tai mittaustuloksia, riippumatta aineiston koosta.

Kun data on luotu, tallennettu ja järjestetty hyvin, se säilyy käyttökelpoisena ja luotettavana koko elinkaarensa ajan. Data on myös kuvailtu ja sen tietosuoja ja tietoturva on varmistettu. 

Mikä kaikki on tutkimus- tai kehittämisaineistoa

Aineistonhallintasuunnitelma tehdään Metropoliassa hanketta valmisteltaessa tai hankkeen alussa DMPTuuli-työkalulla. Suunnitelmaa täydennetään ja muokataan hankkeen kuluessa. 

Lisäksi aineistonhallintasuunnitelma tulee arkistoida viimeistään hankkeen päättyessä osana tutkimussuunnitelmaa.


Kuva: CC BY 4.0 Helsingin yliopisto

DMPTuuli 

DMPTuuli on aineistonhallinnan suunnittelun työkalu. Työkalu sisältää Metropolian mallipohjan sekä ohjeistuksen sekä eri rahoittajien omia mallipohjia. Käyttöliittymä on sekä suomeksi että englanniksi. Suunnitelman voi jakaa muokattavaksi yhdessä tai kommentoitavaksi hankkeen jäsenille. Sen voi myös ladata omalle koneelle esimerkiksi pdf-muodossa.

Aineistonhallintakäytäntöjen tulisi perustua ns. FAIR-periaatteisiin, joiden mukaisesti aineiston tulee olla löydettävissä (Findable), saavutettavissa (Accessible), yhteentoimivaa (Interoperable) ja uudelleen käytettävissä (Re-usable).

DMPTuulin sisältämät kysymykset ohjaavat kiinnittämään huomiota aineistojen hallintaan FAIR-periaatteiden mukaisesti hankkeen elinkaaren eri vaiheissa. 

Suunnitelman tekeminen DMPTuuli-työkalulla

Luo ensimmäiseksi DMPTuuli-palveluun oma tili. Jos haluat jatkossa kirjautua palveluun HAKA-tunnuksilla, käy liittämässä HAKA-tunnus käyttäjätietoihisi (Edit profile).

DMPTuuli-ohjevideot

Kolmiosainen video-ohjesarja aineistonhallintasuunnitelman tekoon Metropolia Ammattikorkeakoulun henkilökunnalle. Toteutus Joona Koiranen, käännökset Elina Nurminen, 2023. Kesto n. 23 min. Tekstitys: suomi, englanti

Kommentointipalvelu DMPTuulissa

Kun olet tehnyt DMPTuulissa aineistonhallintasuunnitelman tai luonnoksen siitä, voit lähettää suunnitelman matalalla kynnyksellä Metropolian aineistonhallinnan asiantuntijoiden kommentoitavaksi. Valitse DMPTuulissa "pyydä palautetta" -välilehti ja paina "pyydä palautetta" -nappia. Pyrimme vastaamaan 48 tunnin kuluessa. Kommentointipalvelun tarkoituksena on tukea sinua aineistosi hallinnassa. 

Tukea aineistonhallintasuunnitelman tekoon

Kun kaipaat lisätukea aineistonhallintasuunnitelman tekoon tai DMPTuulin käyttöön, voit sopia kanssamme tapaamisen tai työpajan TKI-hankkeellesi. Neuvomme myös sähköpostitse. 

Ota yhteyttä datatuki@metropolia.fi

Metropolian kirjasto- ja tietopalvelut | Saavutettavuusseloste